Henkilökunta

Johanna

Johanna Syyrakki on aloittanut Chokossa elokuussa 2016.

Olen valmistunut Jyväskylän ammattiopistosta kosmetologiksi vuonna 2012. Pyrin hoidoissani kokonaisvaltaisuuteen, sillä se on minulle erittäin tärkeää ja sen tasapainon ylläpitäminen kiinnostaa minua. Olen tykästynyt luonnonkosmetiikkaan ja käytän sitä niin töissä kuin kotonakin. Minulle on myös tärkeää kunnioittaa luontoa ja ympäristöä ekologisilla valinnoillani. Lempitöitäni ovat kasvohoidot, sokeroinnit ja rentoutushoidot. Minulta saa varattua ajan myös esimerkiksi juhlameikkiin. Tervetuloa hoitoihini!

Koulutus
Ekokosmetologi opinnot 2017 alkaen
Pandhy´s sokerointi -ja tuotekoulutus 2016
Ekopharma tuotekoulutus 2016
Kauneudenhoitoalan perustutkinto 2012
Alexandria sokerointikoulutus 2011
Meikkaaja-maskeeraaja 2008
Ylioppilastutkinto 2007

Santra

Kauneushoitola Chokon omistan minä, Santra Pylkkänen. Perustin Chokon heti koulusta valmistuttuani ja päivääkään en ole katunut.
Nautin yrittäjyydestä ja sen tuomasta vapaudesta.
Toivotan asiakkaani ystävällisesti tervetulleiksi ja hoidan teitä varmoin ottein.
Koen olevani rentoa seuraa, eikä siis tarvitse jännittää minun käsittelyyni tuloa.
Lempitöitäni ovat sokeroinnit ja etenkin brassisokeroinnit, sekä kasvohoidot.
Tulehan käymään niin katsotaan ihonhoitoasiasi ajantasalle!

Muutin 2016 vuoden lopussa Espooseen ja jatkan työskentelyä siellä. Jyväskylän toimipiste säilyy ennallaan
ja Johanna jatkaa vuokralaisenani.
Minut tavoittaa Kauneushoitola Painiityn Helmestä, Espoosta.

Taustatietoa
EkoKauneus, ekologinen kosmetologi 2016
EkoPharma Professional tuotekoulutus 2015
Pandhy's tuotekoulutus 2015
Medik8 tuote-,mikroneulaus-,happokoulutukset 2013
Nail Creation Kynsikoulutus 7/2013
Kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi 5/2013
Lady Lash Extensions Ripsipidennyskoulutus 12/2012
Alexandria Sokerointikoulutus 12/2011
Ravintolakokin perustutkinto 2009
Ylioppilastutkinto 2007