Koulutuksessa 9.5-13.5.

Olen Pandhy's koulutuksessa Budapestissa 9.5.-13.5. Ja palaan töihin 16.5.
Hoitolassa voi asioida kampaamon aukioloaikojen puitteissa ja aikoja voi varata netissä. Puhelin ei ole minulla ole mukana, mutta käyn puhelut läpi palattuani Suomeen. Sähköpostia pyrin lukemaan päivittäin, sitä kautta siis tavoittaa jos on kiireellisempää asiaa.
Mukavaa kesän jatkoa, nauttikaa lämmöstä suojakertoimien kanssa!

Toukokuun aukioloaikoja

Aloitan toukokuun koulupäivillä Helsingissä ja muutaman työillankin teen Haaveessa Leppävaarassa. Helatorstaina pidän vapaapäivän mutta perjantaina 6.5. Ja lauantaina 7.5. Olen töissä Jyväskylässä. Nyt siis lauantaiaikoja tarvitsevat kipin kapin aikoja varaamaan! Sunnuntaina Äitienpäivää vietän vapaalla ja seuraavan viikon eli viikko 19 olen koulutusmatkalla Budapestissa. Palaan töihin 16.5. Ja sitten loppukuu tehdäänkin ahkerasti töitä.

Kesää kohden mentäessä aikoja kannattaa alkaa varata hyvussä ajoin niin saa varmasti mieleisen ajan. Ja muistakaa myös Lahjakortit Äideille hakea ajoissa!

Oikein mukavaa kesän odotusta!

Maaliskuussa

Maaliskuussa tarjouksessa Timanttihionta -kasvohoito.
Tämä ihoa kirkastava ja tasoittava hoito on juuri sopiva hoitamaan talven jälkeen väsynyttä ja kuivaa ihoa. Iho on selkeästi kirkkaampi heti hoidon jälkeen. Timanttihionta myös tasoittaa ihonpintaa, madaltaa juonteita ja häivyttää arpia. Timanttihionta kuorii ihonpintaa samalla kun säädettävä imu lisää pintaverenkiertoa.
Maaliskuussa tämä hoito edulliseen 55€ hintaan! Normaalihinta 70€.

Lisäksi maaliskuun tuotteena EkoPharman Vadelma Puhdistusvaahto.
Vaahtomainen puhdistustuote on omiaan pintakuivan ihon puhdistuksessa. Hellävarainen vaahto sisältää vadelmaa ja puhdistaa tehokkaasti kasvot.
Tuotteen normaalihinta 24,50€ ja nyt Maaliskuun ajan vain 20€.

Lomalla 2.2.-18.2.

Lähden lämpimään pariksi viikoksi, hoitola suljettu silloin.
Tuotteita ja lahjakortteja voi käydä ostamassa, kampaamon tytöt kyllä ovat paikalla myymässä.
Aikoja voi varata nettiajanvarauksen kautta.

Loman jälkeen innolla sitten uusia juttuja tekemään!

Muutoksia aukioloajoissa

Aloitan ekokosmetologiopinnot tammikuussa 2016 ja siitä johtuen tulen olemaan viikon kuukaudessa pääkaupunkiseudulla. Samalla teen töitä myös Leppävaarassa kauneus- ja hiushoitola Haaveessa.

Kiitos nettiajanvarauksen, teidän asiakkaiden on helppo sieltä nähdä vapaat ajat. Ajanvaraus onnistuu myös soittamalla, koulupäivinä en tosin pysty vastaamaan, mutta soittelen sitten illalla takaisin.

Itse olen kovin innoissani kaikesta uudesta, uutuuksia luultavasti luvassa myös teille!

Joululoma 24.12.-10.1.

Lomailen 24.12.-10.1. Ja palaan töihin siis maanantaina 11.1.
Loman aikana aikoja on helppo varata nettiajanvarauksen kautta. Kiireellisisdä asioissa laita viestiä puhelimeen. Kampaamo on auki viikkoa aiemmin joten tuote ja lahjakorttiostokset onnistuvat silloinkin!

Oikein rentouttavaa Joulun aikaa kaikille!

Joulu!

Joulumyynti oon kiireisimmillään ja tarjolla onkin paljon kivoja tarjouksia esimerkiksi lahjaksi.

EkoPharma ihotyypin mukainen puhdistustuote ja kasvoöljy yhteishintaan 40€ norm. 54,90€
Vaihtoehtoina Kosteuttava Vadelma, Herkän ihon Mustaherukka, Kiinteyttävä Tyrni ja Puhdistava Karpalo.

Tuotteet ovat suomalaista luonnonkosmetiikaa. Puhdistustuotteissa pesevänä ainesosana sokeri. Kasvoöljyissä vain puhtaita luonnonöljyjä, jotka kosteuttavat ja hoitavat tehokkaasti ihoa.

Vartalotuotteista myös tarjous, Kuorinta +Voide 35€ norm. 40€
Herkulliset vartalotuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, valmistettu käsin ja varustettu aivan ihanilla tuoksuilla.
Vartalokuorinnoista löytyvät Merisuola ja Sokerikuorinnat, jotka molemmat sisältävät ihoa hoitavia öljyjä.
Vartalovoiteet ovat kevyitä koostumukseltaan ja imeytyvät nopeasti ihoon.

Lisäksin hoitolasta löytyy paljon muitakin tarjoustuotteita, tule tutustumaan!

Ja tietenkin Lahjakortit ovat myynnissä!
Joulun varmin lahja, joka on varmasti mieluinen. Lahjakortin voimassaolo alkaa joulusta, joten voit hakea sen jo ennen aatonaaton ruuhkia.

Hoitola on auki vielä 23.12. Klo.14 saakka. Sitten jäänkin joululomalle ja palaan töihin 11.1.
Loman aikana aikoja voi varata nettiajanvarauksen kautta. Soittaakin voi, mutta en päivystä puhelimen vieressä lomalla, joten soittelen sitten takaisin kun ehdin.

Oikein mukavaa Joulun odotusta kaikille!

Nettiajanvaraus

Olen siirtynyt nykyaikaan ajanvarauksen kanssa.
Nykyään siis voit itse valita sopivan ajan nettiajanvarauksesta.
Jos kuitenkin edelleen haluat asioida puhelimitse, se on enemmän kuin sopivaa!

Ja jos nettiajanvarauksessa ei ole sinulle sopivia aikoja, niin soita! Varmasti löydämme sinulle sopivan ajan yhdessä.
Lisäksi jos sinulla on kysyttävää hoidoista tai tuotteista tai mistä tahansa, soita! Kerron mielelläni lisää. Myös sähköpostin kautta voi edelleen ottaa yhteyttä.

Huomioi myös että aina varausta tehtäessä tulee antaa KOKO NIMI sekä PUHELINNUMERO. Tämä sen takia jos satun sairastumaan tai jostain muusta yllättävästä syystä minä joudun perumaan aikasi lyhyellä varoitusajalla, puhelinnumerosi mahdollistaa sen.

Ei muuta kuin aikoja varailemaan, niitä vielä löytyy tälle vuodelle!

Marraskuussa

Marraskuun synkkyyttä vastaan kannattaa taistella hemmottelemalla itseään hieman useammin.

Nyt se on helppoa, sillä uudistunut Suklaahoito takaa varmasti totaalisen rentoutumisen.
Hoito sisältää merisuolasuklaa-kuorinnan ja kaakaovoi hieronnan. Saat tämän hoidon nyt marraskuussa edulliseen 55€:n hintaan. Norm.70€

Extra hemmottelua saat kun yhdistät hoitoon Suklaakasvohoidon!

Tämä hoitopaketti on myös oiva lahjaidea pukinkonttiin ;)

Muista myös ihanat kotihoitotuotteet, Merisuola-ja Sokerikuorinnat sekä ihanat tuoksuvat vartalovoiteet!

Asiakasilta 3.12.

Järjestämme yhdessä kampaamo Barbergin kanssa asiakasillan, jonne kaikki ovat tervetulleita.

Kannattaa piipahtaa sillä tarjolla on seuraavaa:
- Pandhy's mineraalimeikit ja niiden edustaja
- Tuotetarjouksia
- Arvontaa
- Glögitarjoilu
- Hius-ja ihonhoitovinkkejä
- Joululahjavinkkejä
- Tarjous lahjakorteista
- Iloista mieltä

Laitahan siis päivä kalenteriisi niin pääset varmasti paikalle!
3.12. Klo.15 alkaen.

Lokakuussa tarjouksessa

Ilmat ovat viilenneet ja ihokin taas alkanut kärsimään kuivuudesta. Viimalta ja tuulelta on tärkeä muistaa suojautua ja tärkeää on myös hoitaa ihoa. Ennaltaehkäisemällä ihosi pysyy parempana läpi talven.

Tule siis hellimään ihoasi kasvohoitoon, niin saat samalla hoidettua kätesi pehmeiksi.
Lokakuun ajan kasvohoidon yhteydessä käsiä pehmentävä käsihieronta ilmaiseksi!

Lisäksi kaikki jalkavoiteet ovat lokakuun loppuun asti -20%

Perjantaina 16.10.

Lähden ihmettelemään Kosmetologimessuja Helsinkiin perjantaiksi ja lauantaiksi, joten hoitola on suljettu perjantaina.

Syysuutuuksia!

Syksyn kunniaksi on hoitolani valikoimiin lisätty kasvohoitoja luonnonkosmetiikalla. Saatavana olisi ihana Marjaisa kasvohoito, joka tehdään EkoPharma luonnonkosmetiikalla. Hoitokokonaisuus tehdään juuri sinun ihollesi sopivalla supermarjalla, oli se sitten Kosteuttava Vadelma, Rauhoittava Mustaherukka, Tasapainottava Karpalo tai Kiinteyttävä Tyrni. Hoitoon voi myös yhdistää mekaanisen ihonpuhdistuksen.

EkoPharma kasvohoitotuotteita löytyy myös kotihoitoa varten.

Kesän jälkeen onkin hyvä huoltaa iho valmiiksi syksyn koleita ja viimaisia päiviä varten.

Lisäksi alennuksessa ovat ihanan herkulliset Vartalojogurtit. Tuoksuvaihtoehtoina taitaa vielä löytyä suklaa, mustikka ja mansikka, sekä puhdas sheavoi.
Nouda omasi edulliseen 10 € hintaan!

Hinnaston ja palveluiden tarkastelua

Tarkistelen hinnaston ja palveluvalikoiman elo-syyskuun vaihteessa.
Kasvohoitovalikoima muuttuu ja lisäksi tulee luonnonkosmetiikkahoitoja.
Ripsipidennysten teosta olenkin jo luopunut ja muita pieniä muutoksia tulee tapahtumaan.
Seuratkaahan siis sivuja ja Facebookia myös!

Lomalla 18.7.-3.8.

Lomailen heinäkuun lopun ja palaan töihin elokuun alusta.
Vapaita aikoja heinäkuun viikolle 29 löytyy vielä, joten soita tai laita viestiä jos tarvitset jotakin!
Elokuun aikoja onkin sitten runsaasta tarjolla!

Mukavaa kesänjatkoa, toivotaan että lämpöäkin tulisi!

Kesäkuussa tarjouksessa

Kesäkuun 5. päivä hoitolani täyttää 2 vuotta ja sen kunniaksi on paljon tarjouksia luvassa.
Jalkavoiteet saat tarjoushintaan 15€
Kaikki Medik8 -ihonhoitotuotteet -15% 1.-12.6.
Löytökorista löytyy tuotteita 5€:lla

Lisäksi jaan asiakkailleni tuotenäytteitä niin kauan kuin niitä riittää.

Uutuuksia myynnissä!

Hoitolaani on saapunut paljon uutuuksia menneellä viikolla. Saatavilla on Konjac-sieniä kasvojenpuhdistukseen , Teepuuöljyä tulehtuneelle iholle, Yösilmänympärysnaamioita, Yksittäispakattuja kasvo-, jalka- ja käsinaamioita sekä suomalainen luonnonkosmetiikkasarja EkoPharma!
Itse olen kovin innoissani kaikista uutuuksista ja kerron niistä mielelläni lisää!

Kesäloma 18.6.-8.7.

Olen lomalla 18.6.-8.7. ja teen työpäivän 9.7. sekä olen töissä taas 13.7.- 17.7.

Loman aikana jos haluat varata aikaa, laita sähköpostia tai viesti puhelimeen niin otan yhteyttä. Vapaita aikoja löytyy muutamia heinäkuun viikolla 29 ja elokuulle sitten runsaammin.

Vappuloma 25.4.-4.5.

Pieni irtiotto arjesta vapun kunniaksi, eli lomailen Italiassa 25.4.-4.5.
Aikoja löytyy vielä jonkun verran ennen matkaa, matkan jälkeen paremmin.
varatkaahan siis pian aikanne, jos vapuksi pitää olla nättinä! :)

Miniloma 26.2.-2.3.

Pidän pienen miniloman torstaista maanantaihin. Tuona aikana en ole tavoitettavissa.
Palaan töihin taas tiistaina 3.3.
Muutamia aikoja löytyy vielä ensi viikolle!

Mukavaa hiihtolomaviikkoa!

Helmikuussa 2015

Pimeä talvi alkaa olla voitettu ja kovaa vauhtiä kevättä kohden mennään.
Nyt onkin aika hoitaa talven kuivattamaa ihoa ja varata aika hemmotteluun!

Kosteuttava kasvohoito hellii kuivaa ihoa ja tekee ihosta taas kimmoisan ja pehmeän.

Spa-jalkahoito hoitaa jalkasi kevyiksi ja hellii kuivia jalkoja.

Spa-käsihoidolla saat kätesi taas pehmeiksi.

Myös kotiin kannattaa valita hyvät kosteuttavat tuotteet, jotta ihosi myös pysyy pehmeänä.

Kuivaa vartalon ihoa kannattaa kuoria säännöllisesti parikin kertaa viikossa. Kuollut kuiva ihosolukko saadaan pois ja näin ollen kosteusvoide imeytyy paremmin ihoon.

Meiltä löydät ihanat merisuola - ja sokerikuorinnat vartalolle edulliseen 20€ hintaan. Tuoksuina löytyvät mm. kirsikka, suklaa, sitruuna ja mansikka.

Samaa sarjaa löytyvät myös jogurttimaiset vartalovoiteet samoissa herkullisissa tuoksuissa nyt edulliseen 15€ hintaan.

Kasvojen ihoa voi hoitaa tehokkailla ja laadukkailla Medik8-sarjan tuotteilla.

Hoitohinnastossa on myöskin muutoksia.
Nyt saatavana puolen tunnin Hartiaseudunhieronta hintaan 35€ Tämän hoidon voi yhdistää esim. kasvohoitoon!

Opiskelija-alennus on helmikuusta lähtien -15% ja koskee edelleen vain normaalihintaisia hoitoja. Alennus ei koske lahjakortteja eikä ripsihuoltoja.

Joululoma

Kauneushoitola Choko viettää joululomaa 24.12.-6.1. 2015

Töihin siis takaisin 7.1. ja tuolle loppu viikolle vielä muutama aika löytyykin.

Oikein mukavaa Joulua kaikille ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!!

Vielä ehdit ennen Joulua!

Vielä ehtii saada postin kautta Lahjakortteja joululahjaksi. Nopsaan vaan soittoa tai sähköpostia minulle niin saadaan Lahjakortit pukinkonttiin ennen joulua!

Ja niille ketkä ehtivät käydä liikkeellämme, tarjolla olisi myös valmiita vartalonhoitopaketteja joululahjaksi.

Töitä tehdään ennen joulua vielä 23.12. asti, eli viime hetken lahjanhankkijat huom!
Paikalla ollaan 23.12. ainakin klo.12-16.30.

Lomalla olenkin sitten 24.12.-6.1.
Aikoja löytyy vielä loppiaisviikon lopulle!

Mukavaa Joulunodotusta!

Pikkujoulut/Uuden kampaamon avajaiset

Vietämme liikkeellä Pikkujouluja ja Uuden kampaamon avajaisia 12.12. klo.10 alkaen. Paikalla olemme ainakin klo.18 asti, joten koko päivä on aikaa tulla tutustumaan uudistuneisiin tiloihimme!

Tarjolla on pientä purtavaa sekä mahtavia tarjouksi!

Ostaessasi Medik8 -tuotteen, saat kaupan päälle Miniseerumin!
Poistuvia tuotteita 5e, 7e ja 10e!
Vartalovoiteet 15e (norm.20e)
Lisäksi paikan päällä varatut ajat -15%!

Järjestämme myös kaksi arvontaa: Kampaamotuotteiden ostajat osallistuvat kampaamon tuotepakettiarvontaan ja lisäksi kaikki voivat osallistua arvontaan, jonka palkintona on Kuumakivihieronta.

Tervetuloa siis kaikki käymään 12. joulukuuta!

Ps. Myynnissä ihania lahjaideoita ja myös Lahjakortteja pukinkonttiin!

Marraskuussa

Marraskuussa tarjouksessa on Ihanaakin ihanampi Suklaakasvohoito.
Tämä rentouttava ja ihoa hellivä hoito sisältää jokaiselta tuotteeltaan kaakaota ja tuoksumaailma on taivaallinen. Täydellinen hoito suklaanystävälle.
Normaali hinta hoidolle on 75e mutta nyt marraskuun ajan hoidon saat edulliseen hintaan 55e!
Varaa siis pian aikasi ja tule nauttimaan suklaasta!

Liiketilamme on uudistunut remontin myötä ja saanut lisää työntekijöitä. Samoissa tiloissa on aloittanut Parturi-Kampaamo BarBerg, ja kampaajat Sanni ja Nelly toivottavat kaikki uudet asiakkaat tervetulleiksi!

Sivut